Ministeri Karpela: Liikuntajärjestöjen valtionavustuksissa otetaan jo nyt huomioon avustuksen tarve

Julkaisuajankohta 4.5.2005 12.32
Tyyppi:Tiedote -

Valtion talousarviossa on varattu määräraha liikunnan kansalaistoiminnan tukemiseen. Tästä määrärahasta kulttuuriministeri myöntää vuosittain valtionavustuksen 130 valtakunnalliselle liikuntajärjestölle. Avustuksen myöntäminen perustuu järjestöjen toimintaan ja talouteen pohjautuviin kriteereihin. Liikuntajärjestöjen saama valtion tuki oli tänä vuonna yhteensä 28 419 000 euroa.- Opetusministeriö pyytää valtionavustusesitykseensä lausunnon valtion liikuntaneuvostolta. Tänäkin vuonna sen lausunto oli yksimielinen, kulttuuriministeri Tanja Karpela muistuttaa.- Avustuskriteerien uudistaminen on alkanut jo ministerikauteni alussa, jolloin asetin työryhmän uudistamaan kriteerejä, sanoo kulttuuriministeri Tanja Karpela. Uudet kriteerit otetaan asteittain käyttöön ensi vuonna. - Urheilun lajiliitoille, kuten jalkapallolle, hiihdolle ja painille osoitetuista valtionavustuksista puolet määräytyy edelleen laskennallisesti lasten ja nuorten liikunnan tulosten perusteella. Loppu määräytyy kilpa- ja huippu-urheilukriteereiden (25 %) sekä aikuisliikunnan tulosten (25 %) perusteella. Kilpa- ja huippu-urheilun tukeminen pysyy jatkossakin osana valtakunnallisten liikunta- ja vammaisurheilujärjestöjen tulosperusteista avustamista, sanoo ministeri Karpela.- Keskeistä avustuksia harkittaessa on avustamisen tarve. Se otetaan huomioon kaikkien lajiliittojen, myös suurimpien, avustuksia myönnettäessä, toteaa ministeri Karpela. - Sen sijaan huippu-urheilun osalta valtionavustusten ulkopuolelle on rajattu Palloliiton ja Jääkiekkoliiton ammattilais- eli liigatoiminnan tulokset, koska ministeriö ei tätä toimintaa tue.- Muistuttaisin, että muun muassa jääkiekossa arvokilpailuista saadut tuotot ohjataan lapsi- ja nuorisotoiminnan kehittämiseen liiton suunnitelmien mukaisesti. Ne tukevat myös osaltaan valtionavustuspolitiikan painopisteitä. Mikäli suuremmilta lajeilta leikattaisiin valtionavustuksia, kohdistuisivat ne nimenomaan juniorityöhön, ja se ei voi olla oikein, ministeri Karpela toteaa.

Tanja Karpela