Kunnossa kaiken ikää -ohjelmassa houkutellaan miehiä liikkumaan
Kunnossa kaiken ikää -ohjelman pääteemana on edelleen liikunta ja painonhallinta. Erityisenä kohderyhmänä vuosina 2007 ja 2008 ovat miehet. KKI-ohjelma käynnistää mittavan ja ennennäkemättömän kampanjan Suomessa yhteistyötahojensa kanssa keski-ikäisten miesten liikuttamiseksi.
Vuonna 2007 panostetaan myös voimakkaasti urheiluseurojen toiminnan kehittämiseen. Suomessa on laaja ja aktiivinen seuraverkosto, joka voisi ja jolla varmasti olisi kapasiteettia osallistua nykyistä enemmän myös aikuisväestölle suunnattujen terveysliikuntapalveluiden tuottamiseen.
Maailman terveysjärjestö WHO myönsi KKI-ohjelmalle palkinnon lihavuuden ehkäisystä liikunnan avulla. Palkinto on suuri arvostuksenosoitus suomalaiselle terveysliikuntatyölle. Se tukee suomalaista terveysliikunnan kehittämisen mallia, joka pohjautuu vahvaan poikkihallinnolliseen yhteistyöhön niin ministeriöissä, kunnissa kuin järjestötasolla.
_ _ _
Valtakunnallinen Kunnossa Kaiken Ikää -ohjelma on opetusministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama liikuntahanke, jolla halutaan innostaa suomalaisia säännöllisiksi liikunnanharrastajiksi. Ohjelmassa ovat mukana myös liikenne- ja viestintäministeriö, ympäristöministeriö sekä Metsähallitus. sekä kansalaisjärjestöjä.
www.kki.likes.fi
_ _ _
Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä ja johtaja Raija Mattila opetusministeriöstä jakoivat Kunnossa Kaiken Ikää -palkinnot perjantaina 31.1.2007 kello 14.00 valtioneuvoston juhlahuoneisto, Eteläesplanadi 6, Helsinki
_ _ _
Lisätietoja:
- liikunta-asiainneuvos, KKI -ohjelman puheenjohtaja Timo Haukilahti, opetusministeriö, p. (09) 160 77273