Kulttuuritapahtumille lisää tukea puoli miljoonaa euroa

Julkaisuajankohta 2.3.2004 9.43
Tyyppi:Tiedote -

Valtakunnallisten kulttuuritapahtumien tukemiseen tarkoitettu määräraha nousee 0,5 miljoonaa euroa kulttuuribudjetin kasvun johdosta. Kyseessä on ko. määrärahan ensimmäinen merkittävämpi korotus noin kymmeneen vuoteen. Opetusministeriö on myöntänyt yhteensä 3 473 000 euroa valtakunnallisten kulttuuritapahtumien tukemiseen. Avustusta jaetaan 124 tapahtumalle, joista suurin osa on jo vakiintuneita kulttuuritapahtumia. Uusia tuen saajia on tänä vuonna 18. Määrärahan kasvu on mahdollistanut kulttuuritapahtumille myönnettävän valtionavustuksen kasvattamisen keskimäärin 25 prosenttia. Valtion tuen osuus avustettavien tapahtumien menoista on keskimäärin 16 prosenttia. Suurimman avustuksen saa aiempien vuosien tapaan Savonlinnan oopperajuhlat (650 000 euroa). Muita suuria tuensaajia ovat mm. Tampereen Teatterikesä (217 000 euroa), Kuhmon kamarimusiikki (172 000 euroa), Kuopio Tanssii ja Soi (151 000 euroa), Kaustisen Folk Music Festival (150 000 euroa), Porin Jazz Festival (100 000 euroa) ja Helsingin Juhlaviikot (100 000 euroa). Kulttuuriministeri Tanja Karpela on kiinnittänyt uusia tuensaajia valittaessa huomiota aiemmin vähemmän tuettuihin ja esillä olleisiin alueisiin kuten mediataiteeseen, etno- ja rock-musiikkiin sekä sirkustaiteeseen. Edelleen hän on halunnut vahvistaa sekä erilaisia monikulttuurisia että lastenkulttuurin tapahtumia valtakunnallisten kulttuuritapahtumien joukossa. Ensimmäistä kertaa avustusta saavat mm. Avanto Helsinki Media Art Festival (10 000 euroa), Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaali (10 000 euroa), Provinssirock Seinäjoella (10 000 euroa), Uuden ja kokeellisen jongleerauksen festivaali Helsingissä (8 000 euroa), Spotti - Lasten teatteripäivät Riihimäellä (5 000 euroa) sekä Tammisaaressa järjestettävä ARS-Baltica romanikirjailijakongressi (8 000 euroa). Kulttuuritapahtumiin haettiin tukea yhteensä lähes 5,8 miljoonan euron verran. Hakemuksia jätettiin opetusministeriöön 166 kappaletta. _ _ _ Lisätietoja: - kulttuurisihteeri Laura Mäkelä, puh. (09) 160 77205 - osastosihteeri Johanna Klemettinen, puh. (09)160 76905>>Luettelo avustuksensaajista