Kalliomäki: Ammatillisen koulutuksen läpäisyä parannettava
Opetusministeri Antti Kalliomäki puhui tiistaina Vantaan ammattiopisto Varian vihkiäisjuhlassa. Kalliomäen mukaan tulevaisuudessa on saatava koulutettua yhä suurempi osa nuorisoikäluokista ja tarjottava vanhemmalle ikäpolvelle entistä paremmat mahdollisuudet päivittää osaamistaan, jotta työvoimaa olisi riittävästi.
- Koulutustason nostaminen onnistuu keskeyttämisiä vähentämällä ja koulutuksen läpäisyä tehostamalla, koulutuksen laadunvarmistuksella ja -hallinnalla sekä tuottavuuden kasvattamisella. Vähemmillä voimavaroilla on siis saatava enemmän aikaan, Kalliomäki korosti.
- Ammatillisen koulutuksen läpäisyä voidaan tukea monin tavoin. Paremmat mahdollisuudet kahden tutkinnon - ammatillisen perustutkinnon ja ylioppilastutkinnon - suorittamiseen vaikuttavat osaltaan nuorten kiinnostuksen lisääntymiseen am-matillista peruskoulutusta kohtaan, Kalliomäki sanoi.
Kunta- ja palvelurakenneuudistus mahdollistaa Kalliomäen mukaan laadukkaan ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon kehittäminen. - Eri osapuolet ovat yhdessä etsineet ratkaisuja siihen miten julkinen raha saadaan tulevaisuudessa riittämään. Koulutuksen näkökulmasta puitelaki on varsin mukiinmenevä perusta jatkotyölle, Kalliomäki totesi.
- Kuntaliitosten kautta koulutuksen järjestäjien määrä luonnollisesti vähenee. Lisäksi ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille puitelakisopimuksessa on asetettu 50 000 asukkaan vähimmäisvaatimus. Vaikka palvelujen järjestämisvastuu on tulevaisuudessa nykyistä suuremmilla yksiköillä, palvelut voidaan edelleen tuottaa lähellä kuntalaisia. Viime keväänä käynnistettiin myös kuntauudistusta tukeva järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittamishanke. Hankkeessa tavoitellaan laajoja, ensisijaisesti alueellisia tai muuten työelämän kannalta vahvoja ammattiopistoja, Kalliomäki sanoi.
- - -
Lisätietoja: erityisavustaja Vesa Vuorenkoski, puh. 040 742 6082