Hyppää sisältöön

Erityisavustukset nuorisoalan alueellisen ja paikallisen toiminnan kehittämiseen vuonna 2022

Avustus

Avustus on tarkoitettu nuorisotyön ja -toiminnan alueellisiin ja paikallisiin kehittämishankkeisiin. (Avustusta nuorisotyön ja -toiminnan valtakunnallisiin kehittämishankkeisiin haetaan opetus- ja kulttuuriministeriöstä). Avustusta voi hakea myös nuorisotyön alueelliseen koordinaatioon.

Avustusta haetaan aluehallintovirastosta. 
Avustuksen hakijana voi olla yhdistys, säätiö, kunta, kuntayhtymä tai muu nuorisopalveluja tarjoava rekisteröity yhteisö. Avustusta ei myönnetä yksityishenkilöille tai työryhmille.

Avustusten hakuaika on 4.1. – 11.11.2022. Saapuneet hakemukset kootaan yleensä 2–4 kertaa vuoden aikana avustuspäätösten tekemistä varten. Hakijoille ilmoitetaan päätöksestä kirjallisesti.

Opetus- ja kulttuuriministeriö voi osoittaa avustuksiin yhteensä enintään 3 000 000 euroa. 

Avustukseen sovelletaan seuraavia säädöksiä:

Nuoriso

Lisätietoja

Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Etelä-Karjalan, Kanta-Hämeen, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen ja Uudenmaan maakunnat
Kaija Blom, puh. 0295 016 265, kaija.blom(at)avi.fi
Kati Myyryläinen, puh. 0295 016 446, kati.myyrylainen(at)avi.fi
Mari Puhakka, puh. 0295 016 560, mari.puhakka(at)avi.fi

Itä-Suomen aluehallintovirasto

Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnat
Henri Alho, puh. 0295 016 517, henri.alho(at)avi.fi
Kirsi Kohonen, puh. 0295 016 514, kirsi.kohonen(at)avi.fi
Laura Oksanen, puh. 0295 016 150, laura.oksanen(at)avi.fi

Lapin aluehallintovirasto

Lapin maakunta
Marja Hanni, puh. 0295 017 393, marja.hanni(at)avi.fi

Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakunnat
Niclas Risku, puh. 0295 018 051, niclas.risku(at)avi.fi
Elli-Noora Rinne, puh. 0295 018 085, elli-noora.rinne(at)avi.fi 

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjanmaan maakunnat
Elsa Mantere, puh. 0295 018 813, elsa.mantere(at)avi.fi

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnat
Kirsi-Marja Stewart, puh. 0295 017 652, kirsi-marja.stewart(at)avi.fi

Katso myös aluehallintoviraston opas avustusten hakijoille ja saajille: https://aviavustukset.fi/avustusten-haku/