Ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin yhteinen haku

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 10.4.2014 10.31
Tyyppi:Tiedote -

Ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin haetaan jatkossa korkeakoulujen yhteisessä valtakunnallisessa yhteishaussa. Valtioneuvosto hyväksyi torstaina asiaa koskevan asetuksen.

Ammattikorkeakoulujen neljä sähköistä hakujärjestelmää ja yliopistojen yksi sähköinen hakujärjestelmä yhdistetään yhdeksi korkeakoulujen valtakunnalliseksi hakujärjestelmäksi. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut tekevät jatkossakin opiskelijavalintapäätökset ja päättävät itsenäisesti opiskelijavalinnan perusteista.

Hakija kirjaa yhteishaussa ammattikorkeakouluista ja yliopistoista valitsemansa hakukohteet etusijajärjestykseen. Yhteishaussa voi valita enintään kuusi hakukohdetta. Hakukohteiden etusijajärjestystä voi vaihtaa opetus- ja kulttuuriministeriön vahvistamaan hakuajan päättymiseen saakka. Hakija valitaan ylimpään hakukohteeseen, johon hänen valintamenestyksensä riittää. Hakija voi kuitenkin tulla valituksi myöhemmin varasijalta ylempään hakukohteeseensa.

Asetus tulee voimaan 1.8.2014. Asetusta sovelletaan ensimmäisen kerran syksyllä 2014 toteutettavassa yhteishaussa valittaessa opiskelijoita keväällä 2015 alkavaan koulutukseen.
Asetusehdotuksesta on pyydetty yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, korkeakoulujen rehtorineuvostojen, Opetushallituksen sekä opiskelijajärjestöjen lausunnot.

Lisätietoja:
hallitussihteeri Laura Hansén (OKM),puh. 02953 30098
ylitarkastaja Ilmari Hyvönen (OKM), puh. 02953 30117

----

Valtioneuvoston asetus korkeakoulujen yhteishausta on osa korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamista. Jo hyväksyttyjen lakimuutosten mukaisesti korkeakoulut voivat syksystä 2014 alkaen varata osan opiskelupaikoista ns. ensikertalaisille eli hakijoille, joilla ei ole aiempaa suomalaista korkeakoulututkintoa tai jotka eivät ole vastaanottaneet korkeakoulututkintoon johtavaa opiskelupaikkaa.

Ensikertalaisia ovat myös ne ennen syksyä 2014 alkaneesta koulutuksesta opiskelupaikan vastaanottaneet, jotka eivät ole suorittaneet korkeakoulututkintoa Suomessa. Tänä keväänä järjestettävissä valinnoissa syksyllä 2014 alkavasta koulutuksesta opiskelupaikan vastaanottaneet eivät siten ole ensikertalaisia syksyllä 2014 toteutettavasta yhteishausta lähtien.