Hyppää sisältöön

Selvitys lapsibudjetoinnista käynnistynyt

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 12.4.2019 13.03
Tiedote

Juuri käynnistynyt valtioneuvoston selvitys- ja tutkimushanke tuo välineet lapsiin ja lapsiperheisiin kohdistuvien julkisten menojen arvioinnille yli hallinnonalarajojen.

Tavoitteena on tukea tietoon ja lapsen oikeuksiin perustuvaa johtamista sekä julkisten varojen vaikuttavaa käyttöä. 

Lapsibudjetoinnin avulla on tarkoitus saada lapsiin ja nuoriin niin valtion kuin kuntienkin talousarvioissa kohdentuvat panostukset läpinäkyviksi. Lisäksi on tarkoitus antaa välineet panostusten vaikuttavuuden arviointiin yli toimiala- ja ministeriörajojen.

Parhaat lapsibudjetoinnin käytännöt kartoitetaan

Tällä hetkellä sen paremmin valtiolla kuin kunnilla tai kuntayhtymillä ei ole vakiintuneita käytänteitä koota lapsiin kohdistuvia menoja yli hallinnonalarajojen. Tietovarannot eivät ole yhtenäisiä ja olemassa olevien tietojen kerääminen on haastavaa. 

Erilaisten kirjanpidon käytänteiden vuoksi kuntien talous- ja tilinpäätöstiedot eivät ole verrattavissa keskenään. Lapsibudjetoinnissa tarvitaankin nykyisen tietopohjan laajentamista sekä tiedonkeruun yhtenäistämistä. 

Selvityksen ensimmäisessä vaiheessa kartoitetaan, millaisia esimerkkejä ja tutkimusta lapsibudjetoinnista ja väestölähtöisestä budjetoinnista on olemassa Suomessa ja kansainvälisesti.

Lisäksi tutkitaan, miten eri käytössä olevat lapsibudjetointimallit eroavat toisistaan, mitä niillä tavoitellaan ja millaisiin tuloksiin niillä on päästy. Tämän työn pohjalta muodostetaan käsitys kotimaisten ja kansainvälisten parhaiden lapsibudjetoinnin käytäntöjen soveltamisesta laajemmin suomalaisessa budjettiprosessissa.

Lisäksi arvioidaan käytäntöjen laajempaa sovellettavuutta ja skaalautuvuutta sekä kuntatasolla, aluetasolla että valtion budjettiprosessin osalta paikallisiin tarpeisiin tehtyjen väestöpohjaisen budjetoinnin mallien ja kokeilujen perusteella. 

Selvityksen lopuksi luodaan tiekartta lapsibudjetoinnin hankkeessa kehitettyjen työvälineiden ja mallien jalkauttamiselle kuntiin, maakuntiin ja valtionhallintoon sekä määritellään keskeisten toimijoiden tehtä-vät. Selvitys valmistuu maaliskuussa 2020. 

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta rahoittaa selvitystyön. Selvityksen toteuttavat konsortiona Nordic Healthcare Group sekä tytäryhtiö Kuntamaisema yhteistyössä Lastensuojelun keskusliiton kanssa. Tehtävä selvitys pohjautuu osin LAPE-muutosohjelmassa 2017-2018 tehdylle työlle.

Lisätietoja

Maria Kaisa Aula, hankejohtaja, STM, p. 029 516 3658, [email protected]
Virve Jokiranta, Senior Manager, Nordic Healthcare Group, p. 050 346 7116, [email protected]